Brassitähti Neymarin viime kesän siirto Santosista FC Barcelonaan on jatkuvasti tapetilla. Nyt katalonialaisjätti on vahvistanut maksaneensa 13,6 miljoonan euron verorästit Espanjan viranomaisille.

Monimutkaisen siirron kokonaissumma nousi 86,2 miljoonaan euroon. La Ligan seura maksoi kaupanteon yhteydessä 37,9 miljoonaa euroa Neymarin isän omistamalle yritykselle. Tämä on tulkittu Madridin oikeusistuimessa allekirjoituspalkkioksi ja siten verotettavaksi.

Barca, vaikka vahvistikin maksaneensa oma-aloitteisesti 13,6 miljoonaa, kokee asian silti niin, ettei se ole syyllistynyt vääryyteen asiassa. Barcelona tiedotteessaan kertoo, että se haluaa maksun avulla taata hyvän maineensa.

Neymarin kauppasumma jatkaa näiden tiedon valossa kasvuaan. Nyt viimeisimmän maksuerän jälkeen Barcelona on kuitannut hankintaan liittyviä maksuja yhteensä 99,8 miljoonan euron verran.

Espanjalaislehdistön mukaan Barcelona olisi voinut joutua maksamaan jopa nelinkertaisesti alkuperäisen summan, mikäli se ei olisi suorittanut rästiä nyt oma-aloitteisesti.

Lähde: ESPN