Jalkapallon Suomen Cup on edennyt kolmannelle ottelukierrokselle. Helmikuu päättyy varsin mielenkiintoiseen otteluun, kun cupissa asettuvat vastakkain saman seuran joukkueet HIFK/2 ja HIFK. Nyt jos koskaan voi puhua paikallisottelusta.

– Täytyy kyllä sanoa, että pelistä on tehty iso buumi ja se sopii minulle ja nuorille pelaajillemme! Monet ajattelevat, että ”olemme kahta pientä jokea ylittäneet ja nyt olisi ns. Atlantin valtameri ylitettävänä”, kolmosdivisioonassa pelaavan HIFK/2:n päävalmentaja Bujar Bogujevci maalailee HIFK:n kotisivuilla.

Viime kauden päätteeksi Ykköseen nousseen HIFK:n edustusjoukkueen päävalmentaja Jani Honkavaara myöntää, että edessä on kaikin puolin erikoinen ottelu.

– Aina yhtä oudoltahan se tuntuu lähteä pelaamaan Suomen Cupia helmikuussa ja hallissa. Kun lisäksi vastassa on oman seuran joukkue, niin tuntuu vielä oudommalta, Honkavaara tunnustaa.

Vaikka monet joukkueiden pelaajat ovat keskenään tuttuja ja valmentajilla on sama palkanmaksaja, koutsit lupaavat, että kamppailu otetaan tosissaan.

– Jätkillä on todella energinen fiilis, koska pääsevät näyttämään omaa tasonsa ja miten osaavat pelata joukkueena taidollisesti, mutta myös osoittamaan henkistä kypsyyttä. En usko, että helppoa peliä edustukselle tulee, koska pelaajamme lähtevät voittamaan jokaista peliä, reservijoukkueen luotsi Bogujevci lupaa.

– ”Honsua” (edustusjoukkueen päävalmentaja Jani Honkavaara) arvostan ihmisenä, mutta nyt 90 minuutiksi pitää kaveruus unohtaa.

Suomen Cup -ottelu HIFK/2-HIFK pelataan perjantai-iltana Talin jalkapallohallissa klo 21 alkaen.