Qatarille myönnetyt vuoden 2022 jalkapallon MM-kisat ovat herättäneet pitkään valtavaa polemiikkia eri syistä, eikä ihme: Süddeutsche Zeitungin mukaan kisojen rakennustöissä on kuollut keskimäärin 20 intialaista työntekijää joka kuukausi. Kaikkiaan henkensä on menettänyt vuodesta 2012 lähtien jo yli 450 intialaista rakentajaa.
Kuolonuhrit eivät suinkaan rajoitu intialaisiin työläisiin. Myös nepalilaisia kuoli Qatarin paahtavissa helteissä viime vuoden aikana lähes 200.

Amnesty International ja Ammattiyhdistysliikkeen maailmanjärjestö ITUC ovat kritisoineet rakennustöitä äänekkäästi koko prosessin ajan.

– Qatar on nähtävästi valinnut modernin orjuuden tien. Siinä on pääsyy rakennustyöläisten uskomattoman korkeisiin kuolinlukuihin, ITUC:n pääsihteeri Sharan Burrow kuvailee.

Paperilla kaikki näyttää hyvältä

MM-kisojen järjestelykomitea julisti äskettäin ”työntekijöiden hyvinvoinnin normit”. Työnantajien tulisi maksaa palkat suoraan rakennusmiesten tileille ja sallia maksujen tarkistukset, jotta rakentajat saavat palkkansa aikataulun mukaisesti. Myös huoneiden vuodemääriin ja hygieniaan luvataan kiinnittää paremmin huomiota. Lisäksi kansainvälisten työjärjestöjen valvonta on määrä suvaita.

FIFA:n johtoportaaseen kuuluva Theo Zwanziger kritisoi Qatarin tapahtumia viime viikolla Euroopan Unionin ihmisoikeustuomioistuimen edessä Brysselissä. Zwanzigerin mukaan Qatarille on kuitenkin suotava mahdollisuus muuttaa tilanne. Kisojen siirtäminen pois Qatarista ei ole vaihtoehto. Zwanziger puolustikin valintaa sanomalla, että ”vasta kisojen myöntäminen Qatarille on paljastanut Qatarin epäkohtia julkisuuteen.”

Süddeutsche Zeitung kertoo Qatarin olevan Luxemburgin jälkeen maailman vaurain valtio. Silti nepalilaiselle rakennustyöläisille on maksettu vain 300 euron kuukausipalkkoja – ja joskus ei palkkaa lainkaan. Lisäksi työläisten itsensä tulee maksaa järjestäjille tuhannen euron työnvälityspalkkio. Työpäivät alkavat puoli viideltä aamulla ja kestävät iltaseitsemään. Samassa huoneessa nukkuu usein 25 rakennusmiestä.

Orjuuden maailmanmestaruuskilpailut

Kansainvälisten järjestöjen painostuksesta kisojen järjestelykomitea julkaisi 51-sivuisen pamfletin, jonka tulisi taata työntekijöille kunnolliset ja turvalliset työolot. Julistuksessa määriteltyjä tavoitteita valvoo kuitenkin vain 150 tarkkailijaa ja näiden vastuulla on peräti 1,2 miljoonan vierastyöläisen työolot ja turvallisuus.

Kun vuoden 2022 MM-kisat myönnettiin Qatarille kolme vuotta sitten, maan jalkapallolähettiläät luonnehtivat tätä tilaisuudeksi ”esitellä Qatarin kulttuuria ja yhteiskuntaa maailmalle”. Kisoista näyttää kuitenkin valitettavasti tulevan orjuuden MM-kilpailut.