IFK Mariehamniin täksi kaudeksi siirtynyt keskikenttäpelaaja Duarte Tammilehto on palannut täysipainoisiin harjoituksiin. Ensimmäinen ottelukin lienee edessä jo ihan pian.

– Paluu lähestyy siis, ja fiilikset ei voisi olla juurikaan paremmat. Huomenna Inter, pelaanko vai en, sen näkee. Lähella ollaan, Tammilehto paljastaa OrsaSportin haastattelussa.

24-vuotias Tammilehto siirtyi kaudeksi 2013 FC Hongasta Turun Palloseuraan. Kesä jäi kuitenkin torsoksi, sillä Tammilehdon polven eturistisiteet repesivät jo kauden neljännessä ottelussa. Yhden maalin TPS-paidassa kovapotkuinen pelimies ehti kuitenkin tehdä.

– Treenien perusteella mua yritetään sijoittaa ensi kaudeksi kärkimiehen rooliin ihan varmasti, sillä verkot ovat heiluneet. Luulen, että laittoivat minulle leikkauksessa Ronaldon polven omani tilalle, itseluottamusta uhkuva Tammilehto heittää.

– Elämä Maarianhaminassa maistuu, mies on kunnossa, ja nurmi vihertää. Nyt tässä odotellaan jo aikalailla Veikkausliigakauden 2014 avauspotkua.