Real Madridin isännöidessä keskiviikkoiltana Borussia Dortmundia Cristiano Ronaldolla on tilaisuus panna Barcelonan supertähti Lionel Messin lukemista paremmiksi. Ronaldolle kyseessä on miehen uran sadas Mestarien liiga -ottelu.

Real Madrid -taituri on tehnyt maalin kymmenessä peräkkäisessä ottelussa, joista yhdeksän Realin paidassa ja yksi Portugalin peliasussa. Jos hän onnistuu tänäänkin, ohittaa hän Messin tässä tilastossa, sillä Messin ennätysmaaliputki on AS:n mukaan niin ikään kymmenen ottelun mittainen.

Messi on saavuttanut kymmenen ottelun maaliputken urallaan kaksi kertaa, ensimmäisen kerran vuonna 2010 ja toistamiseen vuodenvaihteessa 2012-2013.

Cristiano Ronaldolle onnistuminen olisi tärkeää henkilökohtaisestikin, sillä miehellä on Dortmundille kalavelkoja maksettavanaan. Viime kauden neljässä Dortmund-kohtaamisessa Ronaldo onnistui maalinteossa vain kahdesti ja molemmat ottelut päättyivät Realin tappioon.

29-vuotiaan portugalilaisen kauden kokonaismaalimäärä on jo massiivinen 54 maalia. La Ligassa Ronaldo on paukuttanut 28 maalia ja Mestarien liigassa huikeat 13. Espanjan Cupissa osumia on syntynyt kolme ja Portugalin maajoukkuepaidassa kymmenen. Näistä neljä syntyi elintärkeissä MM-karsintojen playoff-otteluissa Ruotsia vastaan vieden Portugalin mukaan MM-turnaukseen.

Ronaldolla on myös erinomaiset mahdollisuudet ottaa nimiinsä ennätys Mestarien liigan yhden kauden korkeimmasta maalimäärästä. Jo yhdelläkin osumalla hän sivuaa AC Milanin José Altafinin ja Messin nimissä olevaa ennätystä 14 maalia yhdellä kaudella.