Toissa kaudeksi Skotlannin nelostasolle konkurssin myötä pudotettu Glasgow Rangers on hyvää vauhtia nousemassa ensi kaudeksi maan kakkostasolle Championshipiin, mutta kausi 2014-2015 voi saada karmeat lähtökohdat.

Joukkue on jälleen lähellä joutumista selvitystilaan, mikä tarkoittaisi 25 miinuspistettä tulevaan kauteen lähdettäessä.

Nyt tilanteessa ratkaisuasemassa ovat seuran kannattajat, joilla on boikotti seuran kausikorttien hankkimista vastaan.

Mikäli boikotti pitää ja seura joutuu kauden virallisen päättymispäivän eli seuran lauantaisen ottelun jälkeen selvitystilaan, aloittaa se tulevan kauden takamatkalta.

Skotlannin jalkapalloliiton lähde kertoi The Scotsman -lehdelle, että seuran kausi päättyy jo virallisesti varsinaisen liigakauden loppuun, vaikka sarjassa pelataan plaoyff-pelejä 25. toukokuuta asti.

Mikäli seura joutuisi selvitystilaan jo ennen viikonloppua, 25 pisteen mahdollinen menestys tällä kaudella ei hetkauttaisi Rangersia. Se on varmistanut jo nousun kolmostasolta ja johtaa sarjaa 39 pisteen erolla seuraavaan.