Ranskan maajoukkueen päävalmentaja Didier Deschamps on antanut yllättävän kommentin joukkueen mahdollisuuksista MM-turnaukseen. Yllättävän sinänsä, että yleisesti ranskalaiset ovat opittu tuntemaan pursuavasta itseluottamuksesta.

– MM-kullasta taistelee kuusi-seitsemän joukkuetta, mutta Ranska ei ole niiden joukossa, Deschamps kertoi RMC:lle.

– Ensimmäinen tavoitteemme on voittaa Honduras avauspelissämme 15. kesäkuuta. Edellisen kerran Ranska on voittanut MM-kisojen alkulohkopelin vuonna 2006 Togoa vastaan. Emme ole Euroopan tai maailman eliittiä enää.

Suomen karsintalohkon kakkosena edellämme ollut Ranska eteni MM-kisoihin rimaa hipoen jatkokarsinnasta. Joukkue hävisi Ukrainalle vieraissa ensin 2-0-lukemin, mutta puristi itsensä kisoihin 3-0-voitolla kotipelistään.

– Olen realisti ja pidän jalkani maassa. Olemmeko Ukraina-otteluiden avausosan tasolla vai jälkimmäisen osan? Meidän pitää luottaa asioihin, joita teimme jälkimmäisessä osassa ja kopioida se tapa jokaiseen otteluun.

Toimiiko Ranskan ”altavastaajan” taktiikka? Se nähdään kesäkuussa!