Barcelonan varapuheenjohtajiin kuuluva Carles Villarubi kertoo, että Real Madridin pyrkimykset houkotella Neymar heidän riveihinsä vaikutti koko katalonialaisseuran kauteen valmistautumiseen viime kesänä.

Hänen mukaan Barcelona hankki brassipelaajan vuotta suunniteltua aiemmin kilpakumppanin kiinnostuksen vuoksi. Siirtosummakin nousi korkeaksi, lähes 90 miljoonaan euroon, mikä ravisteli koko seuran taloutta.

Alunperin siirtosumman kerrottiin olevan 57 miljoonaa euroa, mutta lopulta pitkin kautta on selvinnyt summan olleen kokonaisuudessaan 87 miljoonan euron luokkaa.

– Seura teki esisopimuksen Neymarin kanssa siirtymisestä Barcelonaan kaudeksi 2014-15. Paine toisesta seurasta pisti meidät tekemään sopimuksen jo aiemmin. Tämä tapaus on vaikuttanut koko seuran talouteen heikentävästi, Villarubi kertoi.

Varapuheenjohtajan mukaan kova kilpailu siirtomarkkoinoilla ajaa seuroja välillä kauppoihin, mitkä eivät ole urheilullisesti kannattavia.