Vihdoinkin se tulee! Mestarien liigan finaali, jossa vastakkain ovat Real Madrid ja Atletico Madrid. Kahden saman kaupungin joukkueen kohtaamista on odotettu ja ennakoitu välieristä lähtien, ja viimeinkin se on käsillä.

”Madridistoja” lukuun ottamatta koko jalkapallomaailma toivoo ”pikkuveljen” eli Atleticon voittoa. Real lähtee kuitenkin otteluun suosikkina. Alla tähän muutama syy.

Seuraidentiteetti

Isoveli vs. pikkuveli –asetelma ei ole pelkkää puhetta. Muistellaanpa, kuinka kävi UCL-finaalissa keväällä 2000. Real Madrid sai vastaansa toisen Espanjan liigan silloisen kärkirykelmän eli Valencian.

Liigapelit olivat päättyneet Valencian kotona 1-1, ja Santiago Bernabeulla Valencia voitti 3-2. Kun tilanne oli kerrasta poikki, ja maailman kaunein pokaali odotti ottajaansa, pyyhki Valencian yli sellainen myrsky, ettei kukaan ehtinyt tajuta, mikä iski. Tulos? Real voitti 3-0.

Kun pelaajat odottavat tunnelissa kentälle menoa, ovat Realin pelaajat henkiseltä selkärangaltaan tällaisessa tilanteessa piirun kovempia. Heidän rinnassaan oleva logo huokuu sellaista DNA:ta, että se antaa nimenomaan Atleticoa vastaan suuren henkisen yliotteen.

Vaikka Atletico on voittanut neljä näiden seurojen viidestä keskinäisestä Copa del Rey –finaalista, tietävät Realin pelaajat, että he ovat REAL MADRID. Tämä on heidän kilpailunsa.

Paremmat yksilöt

Iker Casillas tulee ottamaan varman kopin yhdestä keskityspallosta enemmän kuin Thibaut Courtois.

Luka Modric tulee rakentamaan Gareth Balelle, Karim Benzemalle ja Cristiano Ronaldolle yhden paremman paikan kuin Koke David Villalle.

Realin kärkikolmikko viimeistelee paikastaan/paikoistaan varmemmin. Diego Costan puuttuminen Atleticon kärjestä on sille valtava isku.

Taktiikka palvelee Realia

Real on perustanut pelaamisensa vaarallisiin vastaiskuihinsa, joissa se onkin ollut maailman parasta tasoa. Atletico tullee kuitenkin puolustamaan ottelussa todella tiiviisti, minkä takia vastaiskupelaaminen jää vähemmäksi.

Atleticon raivotautista prässiä ei myöskään todennäköisesti nähdä. Tämä tarkoittaa sitä, että Realin hallinta konkretisoituu maalintekopaikoiksi. Los Blancosin hyökkäyksen tulivoima on niin kovaa kaliiberia, että jossain vaiheessa verkko heiluu, jos se pääsee pallon kanssa rakentamaan peliä Atleticon kenttäpuoliskolle.

Cristiano Ronaldo

Ronaldo on finaalin paras pelaaja, ja kun jonkin ottelun paras pelaaja on tätä luokkaa, puoltaa se ilman muuta Realin suosikkiasemaa.

Ronaldo voi tarvita vain yhden huolimattoman pallonmenetyksen Atleticon hyökkäyksestä, yhden 1-1 –tilanteen tai kerran liian paljon tilaa laukaisusektorista 25 metrin päässä maalista. Jokainen näistä skenaarioista voi myös pakottaa Atleticon rikkomaan. Silloin Ronaldo pääsisi ampumaan vapaapotkua, ja piru olisi taas irti.

Ronaldo pelaa Lissabonissa kotiyleisönsä edessä ja on sen vuoksi näyttöhaluja täynnä.

Panu Markkanen
Twitter @PanuMarkkanen