Joni Kauko siirtyi täksi kaudeksi Saksan 2. Bundesliigaan FSV Frankfurtin riveihin. Joukkue varmisti tulevan kauden sarjapaikkansa sunnuntain toiseksi viimeisellä kierroksella.

Joni Kauko pelasi jälleen täydet minuutit frankfurtilaisten keskikentällä, kun joukkue tasasi Arminia Bielefeldin kanssa pisteet maalittomalla tuloksella. Saavutettu piste tarkoitti samalla, että Kauko ja kumppanit pelaavat maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla myös ensi kaudella.

– Tuntuu kyllä hyvältä. Varsinkin toisella puoliajalla jouduimme puolustamaan aikalailla. Bielefeld olisi tarvinnut omaan säilymiskamppailuunsa maalin, joten he hyökkäsivät kovaa. Me olemme pelanneet viime aikoina hyvin ja taistelimme kovaa tänäänkin, tyytyväinen Kauko totesi.

FSV:n minimitavoite kauteen oli pitää sarjapaikka, mutta täysin tyytyväinen Kauko ei kokonaisuuteen ole.

– Toki täytimme vähimmäistavoitteen, mutta olisi meidän pitänyt pystyä siihen jo aiemmin. Meillä on hyviä pelaajia, mutta kaudessa on ollut vaikeuksia, kokoonpano on vaihtunut.

Omaan debyyttivuoteensa Saksassa entinen Pikkuhuuhkajakapteeni sen sijaan on tyytyväinen.

– Tavoitteeni oli päästä heti pelaamaan ja onnistuin siinä. Niin ei kaikille käy. Ensimmäinen vuosi menee monesti totuttelussa, kun siirtyy kovempaan sarjaan. Minulla oli kuitenkin heti alusta asti sellainen olo, että voin nousta ihan runkopelaajaksi.

Kaukon sopimus kattaa ensi kauden ja sisältää lisäksi option seuraavastakin.

– Minulla on ehdottomasti sellainen olo, että pystyn ensi vuonna nostamaan tasoani entisestään. Näillä näkymin jatkan kyllä täällä ensi vuonna. Ei liikaa liian nopeasti, suomalainen hymähtää.

Frankfurt pelaa viimeisen sarjaottelunsa viikon päästä.

– Eiköhän tänään oteta jätkien kanssa muutamat oluet ja juhlita sarjapaikan säilyttämistä.

Kaukon kausi saattaa jatkua pidemmällekin, sillä Huuhkajat pelaa maaottelun Tshekkiä vastaan 21.5. Helsingin Olympiastadionilla.

– Ensi viikolla on vielä peli ja täytyy varmasti sen jälkeenkin pitää kuntoa yllä, jos vaikka kutsu tulisi, Kauko päättää.