Honglla on ollut vahva rooli Roni Porokaran uralla. Mies pelaa seurassa nyt jo toista jaksoaan. Alkujaan laitapelaaja siirtyi FC Hämeenlinnasta FC Hongan riveihin vuonna 2005. Viiden ulkomailla vietetyn vuoden jälkeen Porokara palasi viime kaudeksi jälleen espoolaisten riveihin.

Porokaran palatessa takaisin Veikkausliigaan oli hänellä vain yksi vaihtoehto mielessään.

– Hongasta sain sellaisen buustin uralle ja Honka on minulle edelleenkin tärkeä. Kun palasin Suomeen, niin Honka oli minulle itsestään selvä valinta. Palasin ilomielin Honkaan. Se on minulle tärkeä seura, Porokara kertoo Veikkausliigan tiedotteessa.

Porokara saalisti uransa ensimmäisen Veikkausliigan mitalin viime keväänä, mutta parhaimpana muistona Hongan ajoilta hänelle on jäänyt mieleen nousu Ykkösestä kauden 2005 päätteeksi.

– Divarivuosi 2005 oli sellainen, kun saimme homman toimimaan. Meillä oli uskomaton joukkuehenki silloin. En väitä, etteikö muinakin vuosina olisi ollut, mutta en ole sen jälkeen sellaista kokenut ja siinä oli jotain hienoa. Vuonna 2006 se jatkui sitten, kun pelasimme liigassa. Se oli mahtavaa, Porokara muistelee.

Median kirjoittelu ei ole vaikuttanut joukkueeseen

Honka joutui talven aikana hieman negatiivisemman kirjoittelun kohteeksi mediassa. Porokara kuitenkin vakuuttaa, ettei ole antanut kentän ulkopuolisten asioiden vaikuttaa.

– Harvemmin luen mitään kirjoittelua. Niin kauan kuin pelaajilla on asiat kutakuinkin ok ja pääsimme suhteellisen hyvin keskittymään treenaamiseen. Jos treenaaminen rikkoontuu, niin se voi jo vaikuttaa. Tämä on kuitenkin meidän työtämme ja pelaamme ammatiksemme emmekä voi antaa muiden asioiden liikaa vaikuttaa.

”Olen viihtynyt Shefkin kanssa”

Hongan päävalmentaja vaihtui talvella, kun pelaajalegenda Shefki Kuqi tuli espoolaisten peräsimeen. Porokaran mukaan paljon asioita muuttui, mutta hän kehuu uutta päävalmentajaansa.

– Olen viihtynyt hyvin Shefkin kanssa. Pelasin ”Banan” (ex-luotsi Mika Lehkosuo) alaisuudessa monta vuotta, joten siihen nähden kaikki on nyt vähän uutta. Shefki on kokenut pelaaja ja hän opettaa meidän nuorille mitä vaatii olla ammattilaispelaaja.

Honka on aloittanut kauden vaihtelevasti. Viidestä ottelusta on kerättynä seitsemän pistettä, mutta viime otteluissa on ollut merkkejä paremmasta.

Porokara on ollut tällä kaudella joukkueensa tehokkain peluri ja johtaa liigan maalipörssiä neljällä osumalla. Hän myöntää, että maalimäärä on tullut pienoisena yllätyksenä. Toki nykyisessä roolissa tehoja vaaditaankin.

– On tavallaan, sillä kun siirryin kärkeen, niin piti opetella uusia asioita ja miettiä vähän miten liikkua. Nyt on osunut ihan hyvin ja koetetaan jatkaa putkea, aiemmin pääasiassa laidassa viilettänyt Porokara miettii.

Honka kohtaa sunnuntaina Jaron kotikentällä klo 18.30. VeikkausTV näyttää ottelun suorana lähetyksenä.