Bosnia-Hertsegovina yllätti jo monet voittamalla oman karsintalohkonsa Euroopassa, mikä toi suoran MM-kisapaikan. Taakse jäi mm. Kreikka, joka pääsi myös kisoihin jatkokarsinnasta.

Balkanilta tuleva maajoukkue on osoittanut hyvää virettä myös MM-kisojen alla. Joukkue kaatoi keskiviikon vastaisena yönä Suomen aikaa Meksikon 1-0-lukemin.

Voittomaalin eurooppalaisjoukkueelle iski Izet Hajrovic, joka pelaa seuratasolla Galatasarayn keskikentällä.

Voitto oli maalle jo toinen muutaman päivän sisään MM-kisamaasta – viime lauantaina kukistui Norsunluurannikko 2-1-lukemin. Tuolloin molemmista maaleista vastasi Manchester Cityssä mahtavaan kevätvireeseen jo yltänyt Edin Dzeko.

MM-kisoissa bosnia-hertsegovinalaiset kohtaavat Argentiinan, Iranin Nigerian. Avauspeli Argentiinaa vastaan näyttää suuntaa. Siitä piste tai kolme, niin jatkopaikka voi hyvinkin olla mahdollinen.

Katso tästä Bosnia-Hertsegovinan MM-miehistö.