Ecuador ja Ranska eivät onnistuneet saamaan E-lohkon päätöskamppailussa maalia aikaiseksi. Paikkoja kyllä riitti.

Ranskalla oli ottelussa parikymmentä maalintekoyritystä, joten verkon heiluminen oli vain ajan kysymys. Nyt 90 minuuttia lisäaikoineen ei silti joukkueelle riittänyt. Tuhlaajapoikina kunnostautuivat etenkin Karim Benzema ja Paul Pogba.

Myös Ecuador onnistui luomaan hyviä hyökkäyksiä, mutta viimeistelypaikoissa ruuti oli niin ikään märkää. Ecuador olisi tarvinnut voiton edetäkseen jatkoon, mutta nyt sen on tyytyminen kolmanteen sijaan. Toisaalta edes 1-0-voitto ei olisi joukkueelle riittänyt, kun Sveitsi nujersi samaan aikaan Hondurasin peräti 3-0.

Punainen vai ei?

Ottelussa nähtiin myös yksi erittäin kiistanalainen tilanne, kun Ecuadorin Antonio Valencia ajettiin ulos 50. minuutilla. Valencia meni pallontavoittelutilanteeseen jalkapohja edellä, joten siinä mielessä punainen oli tosin oikeutettu veto tuomarilta.

Viimeisen 40 minuuttisen aikana molemmille joukkueille avautui useita hyviä maalintekopaikkoja. Ranska puolusti välillä laiskasti, mutta Ecuadorilta puuttui tekopaikoista viimeinen silaus. Ranskalaisillekaan ei maali maistunut useista loistotilaisuuksista huolimatta.

Ranska päätyi lohkossa seitsemään pisteeseen. Lohkokakkoseksi selvinnyt Sveitsi jäi pisteen päähän.