Saksa ja Ghana kohtaavat mielenkiintoisessa ottelussa lauantai-iltana.

Germaanien takataskussa on upea 4-0-voitto Portugalista. Joukkue tietää, että toinen kolmen pisteen potti kantaisi varmuudella jatkoon.

Saksalla on kuitenkin ollut usein ongelmia voitokkaan avauspelin jälkeen. Vuosina 1994, 1998, 2002 ja viimeksi neljä vuotta sitten Saksa hävisi toisen lohkopelinsä, kun alla oli voitto. Samoin kävi EM-kisoissa 2008.

Päävalmentaja Joachim Löw tiedostaa tilanteen. Hän on pyrkinyt valmistamaan joukkuettaan olemaan valmiina kuumaan Ghana-peliin.

– Tähän joutuu panostamaan paljon henkiseltä kantilta. Näimme sen 2008 ja 2010. Emme halua enää samaa ongelmaa, Löw sanoo AFP:lle.

Löw muistuttaa, että toisen ottelun vaikeus on näkynyt myös Brasilian kisoissa.

– Italia koki sen Costa Ricaa vastaan ja Hollanti paini Australian kanssa. Yksi voitto ei riitä, keskittymisen täytyy säilyä, Löw korostaa.