Pikkuhuuhkajat otti sunnuntain niukan voiton ikäluokan EM-karsinnassa Moldovasta nousten pisteen päähän vastustajasataan lohkon tilanteessa. Englanti johtaa lohko ylivoimaisesti, Moldova on toinen Suomen edellä.

10 karsintalohkon voittajat ja neljä parasta etenee jatkokarsintaan. Suomen jatkopaikka on epätodennäköinen vaikka joukkue nousisi lohkokakkosten vertailuun mukaan.

Moldova-ottelun ainoa maali nähtiin 55. minuutilla Honka-puolustaja Dani Hatakan puskettua Suomen voitto-osuman. Kome pistettä lämmittikin Suomen päävalmentajaa Tommi Kautosta.

– Kaikkineen tämä oli hieno voitto. Pystyimme luomaan paljon paikkoja fyysisesti kovaa vastustajaa vastaan – enemmän kuin viimeksi San Marinossa. Siitä ja voitosta olen ilman muuta iloinen, Kautonen tiivisti Palloliiton kotisivuilla.

Kaikki ei mennyt aivan kuten Strömsössä..

Moldovallakin oli omat paikkansa. Joukkue sai ennen Suomen johtomaalia rankkarin, minkä Jesse Joronen torjui maalillaan. Joronen joutui ottamaan pari muutakin ”loistokoppia”. Kertaalleen pallo kolahti toisella puoliajalla myös Suomen maalin ylärimaan vaparista.

– Ensimmäisellä puoliajalla tulimme hyvin syöttelemällä keskialueelle, mutta viimeisten syöttöjen laadussa oli petraamisen varaa. Ne pysähtyivät nyt linjaan, emmekä saaneet kuin jonkun harvan kerran pelattua linjan taakse kuten piti, Kautonen mietti.

– Toisella puoliajalla Moldova nosti lisää pelaajia ylös ja reagoimme siihen liian hitaasti. Pari kolme kertaa vastustaja pääsi jopa ylivoimahyökkäyksiin, Kautonen pohdiskeli.

Suomi piti hyvin palloa ja liikutti myös sitä, mutta täysin tyytyväinen Kautonen ei ollut.

– Syöttelimme liian alhaalla sivuttain, kun pallo olisi pitänyt pelata aiemmin ylemmäs, Kautonen ruoti.

Suomi pelaa EM-karsinnoissa vielä kaksi peliä, molemmat kotona. Syyskussa vastaan asettuvat Wales ja San Marino.