FC Lahti pelaa maanantaina Veikkausliigassa FC Interiä vastaan. Lahtelaiset haluavat kiivaasti takaisin voittojen tielle.

Päävalmentaja Toni Korkeakunnaksen mukaan ryhmä on kiinnittänyt paljon huomiota hyökkäyspelaamiseen. Se onkin ollut joukkueen ongelmakohta. Puolustus sen sijaan on pitänyt ryhmällä sitäkin paremmin.

– Puolustuksessamme ei ole ongelmaa, se on toiminut koko kauden ja on ehdoton edellytys menestymiseen. Hyökkäyskolmanneksen asioita olemme kuitenkin käyneet läpi tarkasti ja pyrkineet parantamaan myös pallollista pelaamistamme, Korkeakunnas sanoo seuran verkkosivuilla.

Lahti pääsee otteluun Interiä paremmista asetelmista, sillä poissaolot eivät rasita joukkuetta enää entiseen malliin.

– Meillä on ollut ideaalinen valmistautuminen Inter-otteluun. Poissa ovat edelleen Miikka Mujunen, Drilon Shala ja Kimmo Hovi, mutta Sesay on huomenna kokoonpanossa, Korkeakunnas valottaa.

Ja illan suunnitelma on selvä: kolme pistettä.

– Jokaisen pelin tavoite on voittaa. Nyt kun emme ole niitä saaneet, on se tehnyt meistä entistä nälkäisemmän joukkueen. Se on kuitenkin totuus, että jos pelaa mitaleista, niin pitkään ei kestä olla ilman kolmea pistettä, ”Toke” tietää.