Belgia ja USA eivät onnistuneet saamaan ratkaisua varsinaisen peliajan aikana. Niinpä 0-0-tasapelin myötä ratkaisua lähdetään hakemaan jatkoajalta.

Jo illan aikaisempi peli Argentiinan ja Sveitsin välillä meni jatkoajalle. Nyt Belgian ja USA:n välisessä ottelussa riitti tosin sen verran maalipaikkoja varsinaisella peliajalla, että verkon olisi odottanut heiluvan.

Yhdysvaltain maalivahti Tim Howard joutui torjumaan parikymmentä kertaa matsin aikana. Howard venyi useamman paraatiluokan pelastukseen, kun Belgia painoi hirmuisesti päälle toisen jakson lopussa.

Kesken Belgian pahimman painostuksen USA oli tarjota shokkihoitoa Belgialle. Chris Wondolowski pääsi ampumaan lisäajan lopulla aivan avopaikasta, mutta miehen ruuti oli märkää.

Uutista kirjoitettaessa jatkoaika on jo alkanut ja maalikin on jo nähty. Parin minuutin väännön jälkeen Kevin De Bruyne pääsi laukomaan pallon takanurkkaan. Peli on noin 97. minuutin kohdassa siis 1-0-tilanteessa Belgian hyväksi.