Brassitähti Neymar murtui kyyneliin muistellessaan taklausta, joka päätti hänen MM-kisansa. Neymarin mukaan hän olisi voinut päätyä taklauksen vuoksi pyörätuoliin.

Kolumbian puolustaja Juan Zuniga antoi kyytiä Neymarille puolivälierässä, kun Brasilia voitti pelin 2-1. Neymar jouduttiin kantamaan paareilla pois kentältä pelin loppuvaiheissa.

– En sano, että hän tuli satuttaakseen minua. En tiedä, mitä hänen päässään liikkui, mutta jokainen jalkapalloa ymmärtävä näki, ettei kyse ollut normaalisti kamppailusta, Neymar totesi The Guardianin mukaan Rio de Janeirossa.

– Kun haluat rikkoa jotakuta pysäyttääksesi pelin tai vastahyökkäyksen, potkit nilkoille, työnnät, vedät, mutta siihen nähden, miten pallo liikkui, kyse ei ollut normaalista pelitilanteesta, Neymar mietti.

”En voinut suojatua”

Neymar tunnetaan sukeltelijana – näin moni saattoi myös ajatella, kun brassi jäi vaikeroimaan nurmelle.

– Moni teistä sanoo, että olen sukeltelija enkä välitä, että sanotte niin. Voin puolustaa itseäni, kun näen, mitä ympärilläni tapahtuu.

– Mutta en voi puolustaa itseäni siltä, mitä takaaltani tulee. Siinä tilanteessa minua suojelevat säännöt, enkä voinut suojautua tältä ja loukkaannuin.

Neymarin mukaan tilanteessa olisi voinut käydä pahemminkin.

– Jumala siunatkoon minua, Neymar alkoi kyynelehtiä.

– Jos se olisi ollut pari senttimetriä toiseen suuntaan, voisin olla tänään pyörätuolissa.

Zuniga oli soittanut Neymarille seuraavana päivänä ja pyytänyt anteeksi tapahtunutta.

– En vihaa häntä, en kanna kaunaa. Mutta en tunne mitään, Neymar voivotteli.