Diego Maradona joutuu etsimään punaisen maton ja levittämään sen ”Kirpulle”, jos Lionel Messi on supermies MM-kisojen finaalissa.

Sunnuntaina kauan odotettu kisojen huipennus tapahtuu Argentiinan ja Saksan iskiessä yhteen. Argentiina on odottanut MM-kultaa vuodesta 1986, jolloin Maradona osoitti suuruuttaan.

– Sunnuntaina Messin täytyy ylittää Maradona nostaakseen pystin, jos hän sen tekee, niin levitän hänelle punaisen maton, 53-vuotias tokaisi De Zurda TV:lle goal.comin mukaan.

– Hän tulee olemaan se pelaaja, joka määrittelee ottelun. Ainoa pelkoni on, että hän on väsynyt, mutta lopulta sitä ei voi olla väsynyt. Luulen, että hän ymmärtää. Jos missaa mahdollisuuden sunnuntaina, silloin sitä vain muistuttaa maailman parasta, Maradona jatkoi tyylilleen sopivasti.

Uskooko Maradona sitten voittoon?

– Saksa ei ole mahdoton, Maradona tietää kertoa.

Päivitys klo 19.04. Sitaatteja hiukan muutettu selkeämpään muotoon.