Serie A:n kärkiseuroihin kuuluva AS Roma on kaappaamassa Arsenalinkin havitteleman kreikkalaistopparin Kostas Manolasin itselleen, Goal-sivuston mukaan.

Lähteen mukaan pelaajan nykyseura Olympiakos olisi hyväksynyt roomalaisseuran 13 miljoonan euron tarjouksen pelaajasta.

AS Roma kaipaa vahvistuksia, sillä joukkue on kauppaamassa keskuspuolustuksen johtohahmoa Mehdi Benatiaa Bayern Müncheniin. (uutinen).

Arsenalin on kerrottu tarjonneen pelaajasta 10 miljoonaa euroa. Tykkimiesten hankintoja hidastaa vielä epäselvyys tulevan kauden painolastista, sillä joukkue pelaa keskiviikkona toisen osaottelun Mestarien liigan karsinnassa Besiktasia vastaan.

Mikäli joukkue etenee lohkovaiheeseen, lienee hankintoja tulevan.