Koko uransa ManU:n paidassa pelannut ja uransa jo päättänyt Gary Neville ei usko ex-seuransa voittavan mestaruutta tulevalla kaudella.

ManU:n viime kausi oli mahalasku, mutta odotukset ovat nousseet seuran palkatessa Louis van Gaalin managerikseen.

– Ellei seura hanki 2-3 pelaajaa, en usko ManU:lla olevan realistisia mahdollisuuksia liigamestaruuteen, Neville kertoi Sky Sportsille.

– Joukkueella on potentiaalia, kuten Liverpoolillakin oli viime kaudella – ManU ei pelaa eurokentillä ja he pystyvät valmistautumaan optimaalisesti liigakoitoksiin. Tämä on suuri etu. Lisäksi heillä on mielestäni liigan paras hyökkäys.

Neville katsoo, että joukkue tarvitsee vahvistusta varsinkin keskikentälleen ja onnea loukkaantumisten kanssa.

– Jos he onnistuvat muodostamaan hyvän puolustuslinjan, välttävät loukkaantumiset ja löytävät ratkaisun keskikentälle, voi heillä olla mahdollisuuksia (mestaruuteen). Michael Carrick on sivussa 2-3 kuukautta, joten heidän täytyy hankkia uusi huippuluokan keskikenttämies.

ManU kohtaa Valioliigan avauksessaan Swansean lauantaina.