Saksan 2. Bundesliigan FSV Frankfurtia edustava keskikenttämies Joni Kauko, 24, pamautti ensi kertaa pallon verkon perukoille tällä kaudella.

Avauksessa ollut peluri teki sunnuntaina joukkueelleen tärkeän ”pukukoppimaalin” juuri ennen St. Pauli -ottelun taukoa, mikä kavensi ottelun 1-2-lukemiin.

FSV meni jopa johtoon myöhemmin, mutta lopulta päädyttiin 3-3-lukemin pistejakoon. Kauko pelasi ottelussa 69. minuuttia ja oli jo vaihdossa kun vastustaja tasoitti viime hetkillä.

FSV jatkaa sarjan jumbona. Saldona kahdeksasta ottelusta on viisi pistettä – voittoja vain yksi. Erot ylempiin eivät kuitenkaan ole vielä suuret, sillä kolmen pisteen sisällä on viisi joukkuetta ja parilla voitolla nousisi jo keskikastiin.

Kauko on hieman pudonnut viime aikoina nokkimisjärjestyksessä ja minuutit olivat miehelle ensimmäiset kuukauteen.Pelejä on kertynyt kaikkiaan neljä kappaletta.

Kauko ei ole kuulunut Huuhkajien runkomiehiin, mutta oli mukana EM-karsinta-avauksen ryhmässä. Hän ei saanut peliaikaa Färsaaria vastaan.