Manchester Unitediin talvella siirtynyt Juan Mata on brittilehti Daily Starin mukaan ex-seuransa Valencian kohteena. 26-vuotias Espanjan maajoukkuemies siirtyi seurasta aikoinaan Chelseaan vuonna 2011 hyvien esitysten saattelemana.

Valencian kerrotaan pyrkivän ensiksi samaan pelaajan lainalle tammikuussa ja olevan valmis tekemään tarjouksen pelaajasta tulevana kesänä. Siirtosumman arvioidaan olevan 30 miljoonan punnan luokkaa.

Mata ei ole ManU:ssa löytänyt parasta virettään missään vaiheessa ja rooli uusien hankintojen myötä näyttää seurassa epävakaalta.