David Moyesin valmennustiimissä viime kaudella ManU:ssa ollut ja seurassa pelaajauransa aloittanut Phil Neville katsoo ex-seuransa tarvitsevan yhä vahvistuksia – eikä mistään alelaarista!

ManU pisti kesän aikana haisemaan liki 200 miljoonaa euroa, reilut 150 miljoonaa puntaa uusiin, tuoreen managerin Louis van Gaalin haluamiin pelaajiin. Tulokset alkukaudesta ovat olleet ainakin toistaiseksi kehnoja.

– Tiedän, että United on käyttänyt juuri 150 miljoonaa puntaa. Mutta luulen edessä ovan kaksi siirtoikkunaa, missä seuran täytyy laittaa lähes samanlainen summa rahaa – puhumme ehkä noin 100 miljoonasta punnasta – tiskiin, jotta he voivat edes unelmoida osallistumisesta mestaruustaisteluun, Neville kertoi BBC Radio 5 livelle.

– Heillä on yhä avainpelipaikkoja täytettävänä joukkueessa. Keskuspuolustajan paikka on yksi tärkeimmistä. Puolustavan keskikenttämiehen paikka tarvitsee myös huomiota.

Neville tietää, miksi ManU ei hankkinut puolustukseen lisää miehiä. Viime kauden päätteeksi seura menetti Rio Ferdinandin sekä Nemanja Vidicin, jotka tosin eivät enää olleet huippuvuosiensa vedossa.

– Markkinoilla ei ollut tarjolla maailmanluokan toppareita. Siksi uskon seuran etsivän kahden seuraavan siirtoikkunan aikana sellaista.