Suomen U21-maajoukkue voitti EM-karsintojen päätösottelussa San Marinon maalein 5-0 (2-0). Samalla Pikkuhuuhkajat sai hieman balsamia haavoihinsa jäätyään keväällä pelatussa vierasottelussa maalittomaan tasatulokseen. Suomi oli lopulta karsintalohkonsa kakkonen, mutta jatkopeleihin pisteet eivät riittäneet.

Tim Väyrynen vei Suomen johtoon jo 8. minuutilla. Sauli Väisänen viimeisteli taukotilanteeksi 2-0 jakson puolivälissä. Toisella puoliskolla ensin Daniel O’Shaugnessy ja pian perään Kimmo Hovi muuttivat tilanteeksi jo 4-0. Thomas Lam laukoi vapaapotkusta tilanteeksi 5-0 79. minuutilla.

Monille viimeinen maaottelu tässä ikäluokassa

Viimeistä ikäluokan maaottelua pelannut Väyrynen puski Suomen johtoon jo kahdeksannella minuutilla.

Paitsi että ottelu päätti EM-karsinnat, tiesi se samalla monen pelaajan kohdalla myös viimeistä pelattua nuorisomaaottelua. Viimeistä otteluaan pelasi mm. Väyrynen.

Kun Moldova hävisi päätöspelinsä Englannille 0-3, Suomi nousi maalieron ansiosta lohkon kakkoseksi. Pisteet eivät kuitenkaan riittäneet parhaiden lohkokakkosten vertailussa ja näin ollen Suomi karsiutui EM-kisoista.

– Hieno voitto, oli mukava päättää karsinnat tällaiseen esityksen Lohkon kakkossija on hyvä asia myös tulevaisuuden kannalta, päävalmentaja Tommi Kautonen viittasi tuleviin arvontoihin, joihin aiempi menestys vaikuttaa arvontakorien osalta.

– Vähän sellaista turhaa jännitystä oli pelissä ensimmäisellä puoliajalla ja siitä johtuen teimme myös helppoja virheitä. Toisella puoliajalla olisimme sitten voineet tehdä enemmänkin maaleja. Viiteen tehtyyn maaliin olen kuitenkin ehdottomasti tyytyväinen.

Lähde: Palloliiton kotisivut