ManU:un viime kauden aluksi David Moyesin hankintana tullut Marouane Fellaini ei ole saavuttanut missään vaiheessa täyttä luottoa valmentajiltaan.

Tuoreen luotsin Louis van Gaalin alaisuudessa miestä on käytetty entistä vähemmän, mutta 27-vuotias belgipeluri aikoo jatkaa kamppailuaan roolistaan.

– Haluan taistella paikastani. Valmentaja haluaa pelata niillä 11 pelurilla, jotka pystyvät muodostamaan parhaan kokonaisuuden. Haluan olla osa sitä joukkuetta, Goal-sivusto siteerasi Fellainia.

Fellaini oli kesän lopulla vahvasti yhdistettynä Napoliin, mutta siirto ei tapahtunut syystä tai toisesta. Syynä voi olla ManU:n liian kova pyyntihinta, jonka on arvioitu olevan liki 30 miljoonaa puntaa.

– Keskustelin managerin kanssa ennen kauden alkua. Hän kertoi minulle kilpailun peliajasta olevan kovaa keskikentällä. Kerroin haluavani taistella paikasta muiden kanssa.

– Van Gaal on hyvä valmentaja. Meillä on paljon joukkuekokouksia ja hän analysoi paljon – muita joukkueita, omia pelaajiamme harjoituksissa ja paljon muuta. Missä vain hän on urallaan ollut, on hän saavuttanut menestystä.