Täksi kaudeksi Suomeen ja Turun Interiin palannut keskikenttäpelaaja Mika Ojala odottaa innolla lauantain Respect Suomen Cupin loppuottelua HJK:ta vastaan.

Ojala, 26, pelasi viime kauden Ruotsissa Allsvenskanin Häckenissä, mutta turkulainen ei saanut joukkueessa tarpeeksi vastuuta ja solmi helmikuussa tämän vuoden kattavan sopimuksen Interin kanssa. Hän edusti turkulaisseuraa pitkään aikaisemmin vuosina 2006-2012.

Ojalan ja Interin kausi Veikkausliigassa oli pettymys. Joukkue sijoittui sarjassa vasta kymmenenneksi, ja Ojalan kautta varjostivat lukuisat loukkaantumiset.

– Tosi pettynyt fiilis koko kaudesta. Meillä meni todella alakanttiin joukkueena, ja itselläni oli paljon erilaisia vaivoja koko kauden. Siinä mielessä jäi paljonkin hampaankoloon, Ojala sanoo.

Lauantaina pelattavan Respect Suomen Cupin finaalin voitto lohduttaisi kuitenkin Ojalaa ja samalla koko Interin joukkuetta.

– Lauantaina meillä on mahdollisuus pelastaa jonkin verran tätä kautta, jos se (finaali) pystyttäisiin voittamaan. Kiva päästä pelaamaan finaaliin, ei niitä ikinä tule liikaa vastaan, vuonna 2009 Cupin mestaruutta Interin kanssa juhlinut Ojala jatkaa.

Ojala huilasi kauden päätöskierroksen ottelun Jaroa vastaan varotoimenpiteenä, juuri lauantain finaalin takia.

– On ollut pientä vaivaa tuolla nivusten seuduilla, muuten kaikki on hyvin. Sen ei pitäisi olla mitään sen vakavampaa. Kaikki näyttää hyvältä.

Ojala voitti Interin joukkueen sisäisen tehopörssin päättyneellä kaudella. Hän teki 19 ottelussa kuusi maalia ja antoi kymmenen syöttöä.

FC Inter pelaa lauantaina seurahistoriansa toista kertaa Suomen cupin finaalissa. Ottelu HJK:ta vastaan alkaa Sonera stadiumilla kello 14.00.