FC Hakan Kalle Multanen on valittu Ykkösen Veikkauksen syyskuun Kuukauden pelaajaksi. Valinnan suoritti Pelaajayhdistys, eli pelaajat itse.

Ilveksestä viime kauden jälkeen Valkeakoskelle siirtynyt Multainen voitti sarjan maalipörssin tekemällä peräti 30 maalia. Tämä on sarjan uusi ennätys. Haka jäi Multasen huippuvireestä huolimatta sarjasas viidenneksi. Tosin eroa kärkeen oli vain neljä pistettä upean tasaisessa sarjassa.

– Kausi oli minulta kyllä henkilökohtaisesti todella hyvä, varmasti uran paras. Maaleja tuli iso määrä, Multanen iloitsee.

– Joukkueen puolesta jäi hampaan koloon. Tavoitteemme oli nousu Veikkausliigaan, mutta siihen emme yltäneet, Multainen kommentoi Ykkösen kotisivuilla.

Liigassa lienee kysyntää

Multasella on seuransa kanssa sopimus myös ensi kaudesta, mutta pelaajan luulisi kiinnostavan liigaseuroja. Multanen itse myöntää tulevaisuuden olevan auki.

– En osaa vielä sanoa tulevasta. Toki menen mielelläni uralla eteenpäin, jos mahdollisuus tulee. Sopimukset, jotka meillä Hakassa on ensi kaudeksi, ovat kaikki avauskokoonpanon pelaajia. Siinä mielessä uskon, että saamme jälleen hyvän joukkueen.