Vuodesta 2012 Bayern Müncheniä edustanuttta Xherdan Shaqiria, 23, yritetään saada siirtväksi Tottenhamiin tammikuussa, kertoo Goal-sivusto.

Sveitsin maajoukkueen kirkkaimpana tähtenä tuikkiva ja mm. MM-kisoissa hattutempun maalleen tehnyt jässikkä ei ole pystynyt vakiinnuttamaan peliaikaansa suurseurassa.

Pelaaja kertoi aiemmin syksyllä että pyysi siirtoa kesällä, mihin seura ei kuitenkaan suostunut. (uutinen). Miehellä on sopimus vuoteen 2016 asti.

Shaqiri istui mm. viikonlopun Dortmund-voiton vaihtopenkillä. Hän on päässyt seitsemästi kentälle liigassa, joista neljästi vaihdosta 10 pelatun kierroksen jälkeen. Kolmessa Mestarien liigan ottelussa peliaikaa on kertynyt vain reilut 20 minuuttia.

Huhuissa myös Juventuksen kerrotaan olevan pelaajan perässä.