Puolustaja Tero Mäntylä purki kuluvan kauden loppuun saakka ulottuvan sopimuksensa yhteisymmärryksessä bulgarialaisen Ludogorets Razgradin kanssa viime viikolla ja allekirjoitti nyt kolmivuotisen sopimuksen Norjalaisen Aalesundin kanssa.

Tänä vuonna Suomen A-maajoukkueessakin minuutteja saanut Mäntylä, 23, selvensi syitä lähdölleen. Vuoden 2012 tammikuussa Ludogoretsiin siirtynyt seinäjokelainen pelasi viime kaudella 17 Bulgarian pääsarjaottelussa, mutta kuluvalla kaudella vastuuta kertyi vain kahdessa.

Mäntylän peliajan saaminen loppui käytännössä viime huhtikuussa, kun kausi läheni loppuaan. Suomalainen oli kärsinyt sitä ennen pienestä loukkaantumisesta ja oli poissa joukkueharjoituksista parin päivän ajan. Tuonakin aikana hän harjoitteli yhdessä joukkueen fysioterapeutin kanssa. Kun hän palasi harjoituksiin, hän aavisti asioiden muuttuneen.

– Meillä vaihtui valmentaja (heinäkuun 2014 lopussa), mutta se ei oikeastaan vaikuttanut millään tavalla asiaan. Huomasin sen jo viime kauden lopulla. Aistin, että jotain oli muuttunut, Mäntylä kertoo.

Mäntylä oli tyytymätön tilanteeseensa jo kesällä ja yritti luonnollisesti päästä siirtymään muualle peliajan toivossa. Hänellä oli seurojen suhteen muutama eri vaihtoehto, mutta lopulta siirto ei kuitenkaan onnistunut. Mäntylä arvelee kommunikaation pettäneen, mutta ei ole itsekään varma, mistä mahdollisen siirron toteutuminen jäi lopulta kiinni.

Eniten Mäntylää ihmetytti, ettei selkeää syytä penkittämiseen koskaan tullut. Hän ei saanut vastausta potkut kesällä saaneelta Stoycho Stoevilta, eikä myöskään hänen tilalleen tulleelta, nykyisin Ludogoretsia valmentavalta Georgi Dermendzhieviltä.

– Mitään syytä en ole siihen saanut. En tiedä miksi en ole saanut, enkä jaksa sitä pohtia, koska tämä on ollut aika hankala tilanne. Huomasin, että kun sitä vatvoi liikaa niin se alkaa vaikuttaa myös treeneihin.

– Olen hyväksynyt sen tilanteen ja nyt treenaan vain hyvin joulukuussa, jotta tammikuussa pääsen sitten uuteen seuraan, Mäntylä tokaisee.

Mäntylä matkusti Bulgariasta Suomeen viime perjantaina. Hän on saanut Ludogoretsin kuntovalmentajalta ohjelman, jonka avulla hän aikoo treenauttaa itsensä mahdollisimman kovaan kuntoon ennen tammikuuta.

Christos Zavros