Inter Milan julkisti torstaina kaksi korkean profiilin hankinta. Heistä ensimmäinen, Lukas Podolski, pelasi jo joukkueen sotisovassa tiistain 1-1-tasapelissä Juventusta vastaan. Saksalaiskärki tuli Arsenalista seurana lainalle kevätkaudeksi.

Lisäksi seura sai napattua halutun Xherdan Shaqirin Bayernista. 23-vuotias Sveitsin maajoukkuetähti oli kyllästynyt penkkikomennuksiin ja tulee Italiaan suurin odotuksin.

Sopimus allekirjoitetaan virallisesti perjantaina lääkärintarkastuksen jälkeen. Lehtitietojen mukaan Shaqiri aloittaa seurassa lainalla, mutta siirto muuttuu 1. heinäkuuta pysyväksi lehtilähteiden mukaan 15 miljoonan euron siirtokorvauksen saattelemana.