Pitkin kautta Bundesliigan pohjamudissa kyntäneen Borussia Dortmundin kevääseen alkoi viimein tulla valoa, kun joukkue haki lauantaina selvän 3-0-vierasvoiton Freiburgista.

Dortmundin päävalmentaja Jürgen Kloppia on vaikea pitää jalkapallomaailman tylsimpänä persoonana, eikä Klopp pettänyt nytkään. Voitto oli Dortmundilla todella tärkeä, sillä joukkue harppasi jumbosijalta kerralla kaksi pykälää ylöspäin.

– Painotin joukkueelle jo ennen ottelua, että kun tänään voitamme, heidän pitää sitä myös juhlia pahuksen kunnolla eikä olla vain helpottuneita, Klopp kertoi BILDin mukaan.

Suorastaan katastrofimainen kausi saattaa vielä kääntyä siedettäväksi, siksi vakuuttava Dortmund lauantaina oli. Jo ensimmäisen puolituntisen aikana laukaukset kohti maalia kirjattiin joukkueelle lukemin 9-0.