Everton taisteli Chelseaa vastaan pitkään pisteestä, mutta sarjakärki käänsi kotipelinsä viime hetkellä voitoksi Willianin osumalla 89. minuutilla. Evertonilta oli juuri aiemmin ajettu Gareth Barry ulos toisen varoituksensa myötä.

Evertonin managerin Roberto Martinezin mukaan Chelsea pyrki kaikin keinoin vaikuttamaan tuomarin toimintaan heidän edukseen.

– On täysin selvää, että kotijoukkue pyrki vaikuttamaan tuomariin kaikin keinoin. Se, että Barry sai toisen varoituksensa vain Chelsean pelaajien reaktion vuoksi, on suuri pettymys minulle, Martinez kommentoi BBC:lle.

Chelsean Branislav Ivanovic olisi ansainnut hänen mielestään punaisen kortin toiminnastaan jo aiemmin.

– Ivanovicin käyttäytyminen oli väärin. Hän tarttui James McCarthyä kaulasta rajulla tavalla ja työnsi päänsä toista vastaan. McCarthy ei tehnyt mitään. Sääntöjen mukaan se oli punaisen kortin paikka. Asialla toki ei enää voi mitään.

Chelsea-luotsi Jose Mourinho lopetti haastattelunsa tykkänään BBC:n kanssa, kun häneltä kysyttiin näistä asioista. Mourinho on itse viime ajat valittanut heitä kohdeltavan väärin tuomarien puolesta.

Chelsea jatkaa sarjan johdossa seitsemän pisteen erolla ennen Manchester Cityä.