Bayern München johtaa Bundesliigaa selvällä erolla ja näyttää olevan jälleen kerran matkalla mestaruuteen. Joukkueen otteet kevätkauden alussa ovat kuitenkin olleet melkoisen tahmeita ja päävalmentaja Pep Guardiola myöntää suoraan, että esityksissä on ollut parantamisen varaa.

Guardiolan mukaan tämänhetkisellä pelillään Bayernilla on edessä vaikeuksia kevään mittaan.

– Jos pelaamme tällä tavalla, tulee meille vaikeuksia mestaruuden puolustamisessa, eikä meillä ole mitään saumaa voittaa Mestarien liigaa, Guardiola latasi kickerin mukaan.

Mihinkään synkkyyteen ei Guardiolan mukaan kuitenkaan vielä ole syytä.

– Tiedän että tulemme parantamaan.

– Tähän asti olemme suoriutuneet mahtavasti. Monet toimittajat ja asiantuntijat eivät pitäneet kauden alla meitä suosikkeina, koska MM-lopputurnauksen jälkeen on aina vaikeaa. Siitä huolimatta hankimme syksyllä 11 pisteen etumatkan, ja ero on vieläkin kahdeksan pistettä.

Bayern kohtaa lauantaina kotonaan HSV:n.