Kaksinkertainen maailmanmestari Ronaldo, 38, on tekemässä paluuta pelikentille Floridassa.

Ronaldo on osaomistajana Fort Lauderdale Strikers -seurassa, joka tähtää North American Soccer Leaguen (NASL) pudotuspeleihin. NASL on MLS:n jälkeen Pohjois-Amerikan toiseksi korkein sarjataso.

Polvivaivoista aktiiviurallaan kärsinyt Ronaldo ei ole pelannut missään neljään vuoteen. Harjoituksiin hän on osallistunut tällä kaudella pudottaakseen painoaan.

– Se tulee tapahtumaan, olen jo sanonut niin. Mutta se tulee olemaan vähän myöhemmin, pudotuspeleissä, Ronaldo kommentoi paluutaan The Guardianin mukaan.

Kotimaassaan Corinthiansissa uransa vuonna 2011 päättänyt Ronaldo olisi siis palaamassa kehiin suoraan tärkeimpiin otteluihin.

Hän piti viime kesään asti hallussaan MM-kisojen kaikkien aikojen maaliennätystä (15), kunnes Miroslav Klose ennätti edelle. Seuratasolla Ronaldo on edustanut muun muassa Barcelonaa, Inter Milania ja Real Madridia.