Yksi komea luku suomalaisessa jalkapalloilussa päättyy, kun monivuotinen Huuhkajapelaaja Teemu Tainio ilmoitti lauantaina päättävänsä aktiiviuransa.

Tainio juhli kauden 2014 päätteeksi HJK:n kanssa tuplamestaruutta ja pelasi vielä Eurooppa-liigan lohkovaiheessa HJK:n riveissä. Viimeisen kerran Huuhkajissa Tainio nähtiin lokakuun EM-karsintaottelussa Kreikkaa vastaan.

35-vuotias Tainio katseli vielä mahdollista uutta seuraa ulkomailta, mutta lopettamispäätös kypsyi talven edetessä.

– Ei löytynyt mitään erityisempää ulkomailta, joten tein tämän päätöksen. Kotimaan kentät tuli kahden mestaruuden kautta vähän hoidettu, ulkomaille olisin vielä voinut mennä, mutta lopulta tämä lopettamispäätös juuri nyt oli helppo, Tainio sanoo Palloliiton verkkosivuilla.

– Olen ihan sinut tämän päätöksen kanssa. Tuntuu siltä, että nyt oli oikea aika laittaa kengät naulaan.

64 kertaa A-maaottelussa Suomea edustanut Tainio pelasi urallaan yli 15 vuotta ulkomailla niin Ranskan, Englannin, Hollannin kuin Yhdysvaltain kentillä ennen paluutaan Suomeen kaudelle 2013. Torniolaislähtöinen Tainio debytoi Veikkausliigassa jo kaudella 1996 Hakan riveissä vain 16-vuotiaana.