Liverpoolin keskikentällä kapteeninnauhaa Steven Gerrardin poissaollessa kantava Jordan Henderson kiinnostaa Barcelonaa, kertoo El Mundo Deportivo -lehti.

24-vuotiaasta englantilaispelurista on povattu MLS-sarjaan kesällä siirtyvän Gerrardin manttelinperijä vuosiksi eteenpäin ja vanhempi kollega on itsekin liputtanut sen puolesta.

Henderson on esittänyt johtajan elkeitä keskikentällä ja on osaltaan vaikuttanut vahvasti siihen, että Liverpool on päässyt huippuvireeseen. Seura on esimerkiksi kerännyt vuoden 2015 aikana eniten pisteitä Valioliigassa.

Hendersonilla on nykyistä sopimusta jäljellä kesään 2016. Barcelona on kiinnostunut pelaajasta, mutta vasta sopimuksen päätyttyä. Mikäli pelaaja ei välillä tee jatkosopimusta, saisi hän siirtyä ilman siirtokorvausta.

Barcelonan tulevia kuvioita mutkistaa vuoden 2015 voimassa oleva siirtokielto.