Rovaniemen Palloseura on kiinnittänyt viimeisten kuukausien aikana riveihinsä mielenkiintoisia kotimaisia ja ulkomaisia pelaajia. Kapteeni Antti Okkonen on suuntaukseen tyytyväinen, mutta ei suostu silti uhoamaan menestyksestä liikoja.

RoPS voitti Suomen cupin vuonna 2013, mutta sijoitukset 11. ja 10. Veikkausliigassa kahdelta viime kaudelta eivät ole napapiiriläisiä tyydyttäneet.

– En lähde vielä miettimään sellaisia, asetamme tavoitteemme myöhemmin yhdessä joukkueen kanssa. Selvää kuitenkin on, että viime vuosien sijoituksia pitää parantaa, Okkonen toteaa.

– Joukkueen kasaamisemme käynnistyi hitaasti. Harjoittelimme aluksi alle kymmenellä sopimuspelaajalla, mikä oli haasteellista. Nopeasti pelaajia alkoi sitten tulla ja nyt meininki on hyvä.

Omaa talveaan konkari kuvailee pettymykseksi, sillä pienet vaivat ovat häirinneet joukkueharjoituksiin osallistumista.

– Heti kauden alussa on tiukka seitsemän matsin peliputki, siihen mennessä haluan olla kunnolla kunnossa. Meillä oli viime kaudella määrällisesti enemmän pelaajia, mutta uskon, että rinkimme on silti nyt leveämpi. Jokaiselle pelipaikalle on kilpailua.

RoPS nappasi reilu viikko sitten riveihinsä Moshtagh Yaghoubin, joka on ollut kiistatta yksi Suomen puhutuimmista pelaajista viimeisen vuoden aikana. Kauden 2014 joukkuetta vahvistavat myös maalivahti Tomer Chencinski, puolustajat Abdou Jammeh ja Juha Pirinen, keskikenttäpelaajat Tommi Haanpää ja Tomas Hradecky sekä hyökkääjät Jean Fridolin Nganbe Nganbe ja Adeniyi Ibiyomi.

– ”Mosa” on varmasti sellainen pelaaja, mitä seura tavoittelee, eli nuori ja eteenpäin haluava. Hän on treenannut kanssamme vasta vajaan viikon, joten ottaahan peliin pääseminen aikaa. Mutta ehdottomasti hän on hyvä pelaaja meille.

RoPS tiputti Liigacupin puolivälierässä rangaistuspotkuilla viime kauden liigamitalisti SJK:n. Seuraavaksi vastaan asettuu Ilves.

Juha Malinenkin on tätä toistellut (RoPS:n päävalmentaja), mutta nämä pelit ovat meille todella tärkeitä ja siksi on hyvä, että pääsimme lohkosta jatkoon. Tampereella on kaksi viime kauden ropsilaista, joten siitä tulee varmasti mielenkiintoinen peli, Okkonen uumoilee.

 

Matti Heikkilä