Mikkelin Palloilijat järjesti suuren yllätyksen tiistaina Urpolassa. MP kaatoi Veikkausliigassa tulevalla kaudella pelaavan KTP:n Suomen Cupissa.

Ottelu eteni maalittomana jatkoajalle asti. Jatkoajan ensimmäisellä minuutilla vaihtomies Antti Voutilainen teki tärkeän 1-0-maalin. KTP käänsi tämän jälkeen pelin nopeasti hyväkseen. Kaksi maalia parin minuutin sisään ja tilanne oli kääntynyt 2-1:een. Maalintekijöinä kunnostautuivat Samuli Kaivonurmi sekä Jordi van Gelderen.

112. minuutilla isännät toivat kuitenkin pelin vielä 2-2-lukemiin. Kun enempää osumia ei nähty, siirryttiin rangaistuspotkuihin. MP veti yksitoistametrisissä pidemmän korren ja etenee cupin 5.kierrokselle.

MP pelaa ensi kaudella Ykkösessä. Siniset nousi sarjaan täydennysmenettelyn kautta.

MP ja KTP kohtasivat ensimmäisen kerran tänä vuonna jo tammikuussa harjoitusottelussa. Tuon harjoitusottelun KTP voitti 3-2.