– Yksi siisteimpiä otteluita missä olen pelannut. Kun tulin tuosta pelaajatunnelista ottelun alkuun ja katsoin ympärilleni, kylmät väreet iskivät, Pekka Sihvola tiivisti Stadin derbyn tunnelman pelaajan näkökulmasta.

Klubi painoi ottelun alun hermostunutta HIFK:ta vastaan, mutta tähtirinnat pääsivät minuuttien kuluessa koko ajan paremmin peliin mukaan. HIFK-leirissä oltiin tyytyväisiä 1-1-tasatulokseen, vaikka toki tähtirintojen pukukopissa jossiteltiin Sihvolan mukaan myös kolmen pisteen perään.

– Kyllähän HJK on pitkässä juoksussa materiaaliltaan aika ylivoimainen tässä sarjassa. Siinä mielessä ihan hyvä piste. Mutta yksittäisessä ottelussa, tällaisessa derbyssä, haetaan loppuun asti voittoa.

– Peli oli hyvää, se oli taistelufutista. Ottelu oli tasainen, ja ehkä lopputulos oli oikeutettu. Maalipaikat menivät aika tasan. Mielestäni haastettiin Klubi hyvin ja otimme heidän vahvuutensa kutakuinkin pois, Sihvola analysoi taistoa SuomiFutikselle.

Miten HJK oli scoutattu?

HIFK:n päävalmentaja Jani Honkavaaran yhden erityisaseen sanotaan olevan hyvä ottelukohtainen valmistautuminen. Stadin derby ei tehnyt poikkeusta vaan tälläkin kertaa ”Honsu” oli valmistanut joukkonsa huolellisesti.

– Yksi vikkelä japanilainen (Atomu Tanaka) siellä kärjessä osoitti tänäänkin taas vaarallisuutensa. Saimme hänet suhteellisen hyvin pois. Pelin avaamiseen oli myös skoutattu ihan tietyt mallit. Silloin, kun uskalsimme rohkeasti, se onnistui tosi hyvin.

Scouttaus tuotti tulosta, sillä HIFK onnistui kuromaan materiaalieron kentällä.

– Ei se ollut pelkästään HJK:n huonoutta vaan kyllä se oli yhtä lailla meidän hyvyyttä, Sihvola mietti salaisuutta tuloksen takana.

Päivitys. Selvennetty uutista.

Jaakko Käyhkö, Helsinki
Twitter: @JaakkoKayhko