Jopa osa median edustajista taputti Jürgen Kloppille, kun luotsi jätti lehdistötilat. Takana oli 1-3-finaalitappio Wolfsburgille Saksan cupissa.

– Onnittelut VfL hienosta menestyksestä. Molemmat joukkueet antoivat hyvän esityksen. Teimme erinomaisen 1-0-maalin ja sitten meillä oli erinomainen mahdollisuus tehdä 2-0, Klopp kävi läpi ottelua seuran nettisivujen mukaan.

– Sen jälkeen päästimme kolme maalia 16 minuutin sisään – kaikki maaleista oli erilaisia ja tarpeettomia, luotsi harmitteli.

Kloppille peli oli viimeinen Dortmundin peräsimessä. Seitsemän vuoden saaliiksi jää esimerkiksi kaksi Bundesliigan voittoa ja BFB-pokaali eli Saksan cupin voitto.

– Lähtemisen tuska alkaa hiljalleen upota, se todella sattuu. Olen yrittänyt ilmaista kiitokseni jokaiselle pelaajalle, koska tämä on ollut poikkeuksellinen ilo ja suuri kunnia työskennellä kaikkien heidän kanssaan. Minun on vaikea päästää irti, Klopp myönsi.

Klopp on silti itsensä, tappiosta ja lähtemisestä huolimatta.

– En koskaan tunne oloani tyhjäksi, pikemminkin päinvastoin. Joskus päässäni tapahtuu aivan liikaa, Klopp heitti.