Johannes Laaksonen teki maalin heti ensimmäisellä kosketuksellaan maanantaina, kun SJK kaatoi kotonaan KuPSin murskaavin 5-0-lukemin.

Laaksonen korvasi kentällä Richie Dormanin ottelun 74. peliminuutilla. Vain minuuttia myöhemmin ”Johnny” oli maalinteossa. Hänet syötettiin pystypallolla yksinläpitilanteeseen, josta hän laukoi pallon voimalla vasempaan alanurkkaan ohi voimattoman Tomi Maanojan. Tilanne oli tuolloin jo 3-0 seinäjokelaisten hyväksi.

– En edes muista mitään siitä tilanteesta. Juoksin pystyyn ja Jude (Jussi Vasara) taisi syöttää minut läpi, Laaksonen sanoi IS Extran lähetyksessä ottelun jälkeen.

SJK teki KuPSin pelinrakentelun vaikeaksi prässäämällä korkealta ja sähäkästi. Laaksosen mukaan taktiikka oli etukäteen sovittu.

– Muutimme vähän Lahti-pelistä. Pari keskikenttäpelaajaa ylemmäs ja saimme sitä kautta luotua tilanteita.

SJK:n pelit jatkuvat helatorstaina. Silloin vastustajaksi saapuu HJK:lle maanantaina 0-1-tappion kokenut VPS, joka on vielä vailla pistettäkään tällä kaudella. Laaksonen odottaa Pohjanmaan paikalliskamppailusta hyvää tapahtumaa.

– Siellä on vähän normaalia enemmän tunnelmaa. Odotamme, että tulee hyvä ottelu ja saamme kolme pistettä kotiin, hän sanoi.