FF Jaron Serge Atakayista tuli sunnuntaina Veikkausliigan kautta aikain nuorin maalin tehnyt pelaaja.

Atakayi onnistui sunnuntaina maalinteossa HIFK:ta vastaan. 58. minuutilla kentälle vaihdettu nuorukaien iski Jaron tasoihin vartti ennen loppua. Hän oli maalin tehdessään 16 vuoden ja 107 päivän ikäinen.

Atakayi ei vaikuttanut erityisen innostuneelta ottelun jälkeen. Syy saattoi olla siinä, että Jaro koki vieraskentällä lopulta niukan 2-3-tappion tähtirinnoille.

– Se oli hyvä peli. Tulin kentälle, yritin taistella koko ajan ja sain hyvän paikan ja tein maalin, hän sanoi IS Extran lähetyksessä.

– Puolustimme vähän huonosti ja yritämme parantaa seuraavaan kertaan, hän jatkoi.

Pekka Sihvola iski HIFK:lle kaksi maalia sunnuntaina. Jälkimmäisen hän pussitti Jaron kannalta harmillisesti vain muutama minuutti ennen loppuvihellystä. Atakayin mukaan peli olisi voinut kääntyä kumpaan suuntaan tahansa.

– Mielestäni luotimme siihen, että voimme tehdä vielä voittomaalin. Sitten päästimme ihan helpon maalin, hän harmitteli.

Veikkausliigan nuorimman maalintekijän ennätystä piti aiemmin hallussaan Simon Skrabb, joka teki kaudella 2011 maalin niin ikään Jaron paidassa 16 vuoden ja 113 päivän ikäisenä.