– Voin vahvistaa, että sopimus on selvä, kiteytti Jackson Martinez Marca-lehden mukaan sen jälkeen, kun Kolumbia oli pudonnut Copa American peleistä.

Kolumbia kärsi Argentiinalalle tappion rangaistuspotkukisan jälkeen kilpailun puolivälierävaiheessa. Martinezin pelit jatkuvat seuraavalla kaudella Atletico Madridin riveissä, johon hän siirtyy Porton paidasta.

Martinez on Atleticon seurahistorian toiseksi kallein hankinta. Atletico on tiettävästi maksamassa peräti 35 miljoonaa euroa eli sopimuksen ulosostohinnan hyökkääjästä.

– Nyt aion nauttia ajasta perheen kanssa ennen kuin menen Espanjaan uuden seurani esittelyyn. Olen hyvin innoissani siirtyessäni Atleticoon. Näen sen uutena haasteena peliurallani ja toivon asioiden sujuvan siellä hyvin. Liityn seuraan täysin sitoutuneena, jotta voin auttaa heitä jatkamaan kehitystä.

Martinezilla odotetaan ensi kaudella tietysti paljon. Martinezista tulee ykköshyökkääjä, ja hän astunee Mario Mandzukicin saappaisiin.

Uuden valmentajansa Diego Simeonen kanssa Martinez on ehtinyt jo vaihtaa pari sanaa.

– Minulla oli mahdollisuus tervehtiä häntä. Hän toivoi minulle kaikkea hyvää Copa Americaan ja toivoi, että olisin hänen käytettävissään pian, Martinez paljasti.

28-vuotias kolumbialaiskärki teki Portolle 21 liigamaalia viime kaudella.