Helsingin Jalkapalloklubin laitapuolustaja Sebastian Sorsa vaatii joukkueeltaan parannusta.

Kuusi kertaa peräkkäin Suomen mestaruuden voittanut HJK koreilee Veikkausliigan ykkössijalla. Se on kerännyt kasaan 14 ottelusta 29 pistettä kahdeksalla voitolla ja viidellä tasapelillä.

Klubi on hävinnyt ainoastaan kerran tällä kaudella, kun se koki 0-1-tappion KuPSille Kuopiossa toukokuun alussa.

HJK:n otteita on kritisoitu kauden aikana monesta suunnasta. Euroopan liigaa viime kaudella pelanneen joukkueen otteet eivät ole olleet niin vakuuttavia kuin voisi luulla. Tehtyjä maaleja on toistaiseksi vain 20, omiin on mennyt yhdeksän, neljä osumaa enemmän kuin viime kauden hopeamitalistilla SJK:lla.

Myös Sorsa on tietoinen siitä, että joukkueella on vielä paljon parannettavaa. ”Seba” on joka tapauksessa iloinen siitä, että pisteitä on kertynyt huonommillakin esityksillä.

– Ei voi olla sataprosenttisen tyytyväinen, koska olemme pelanneet tosi vaihtelevasti. Välillä on ollut ihan hyviä otteluita, välillä olemme saaneet pisteitä huonollakin pelillä. Ehkä se juju onkin, että johdamme kuitenkin sarjaa ja olemme saaneet ihan hyvin pisteitä. Siihen täytyy olla tyytyväinen, Sorsa sanoo.

– Mutta kyllä meidän täytyy ehdottomasti parantaa kokonaisuutta, Sorsa linjaa.

HJK kohtaa tänään keskiviikkona sarjassa kolmantena 23 pisteellä majailevan SJK:n Sonera-stadionilla. Joukkueiden kauden avauskohtaaminen päättyi toukokuussa Seinäjoella helsinkiläisten 2-1-vierasvoittoon.

HJK:n fanit ovat suunnitelleet tämän päivän peliin protestia seuraansa kohtaan.

Christos Zavros