Vaikka PK-35 Vantaa kärsi eilen tappion Ykkösen kärkipelissä JJK:ta vastaan, on Shefki Kuqilla kova luotto miehistöönsä.

PK-35 Vantaa putosi sarjataulukossa toiseksi, kun se joutui tyytymään Harjulla 1-2-tappioon. PS Kemi on sarjan piikkipaikalla pisteen erolla vantaalaisiin.

– Olen sitä mieltä, että minulla on sarjan paras joukkue. Meillä muutama pelaaja tuli myöhään mukaan ja lisäksi alkukaudesta on ollut loukkaantumisia ja pelikieltoja. Silti olemme kärkikahinoissa, Kuqi tokaisee seuran nettisivuilla.

PK-35 Vantaa loi sunnuntaina Kuqin mukaan riittävästi tekopaikkoja voittaakseen, mutta välillä ”parempi joukkue häviää”.

– Uskon meidän vielä parantavan kauden edetessä, sillä emme ole vielä parhaassa kunnossa. Jos pelaamme yhtä hyvin kuin tänään avausjaksolla, voitamme enemmän pelejä kuin häviämme.

Punamustat pelaa seuraavan kerran keskiviikkona. Tuolloin Myyrmäelle vieraaksi tulee FC TPS.

– Etenkin tappion jälkeen on hyvä, että seuraava peli tulee nopeasti. Emme voi jäädä murehtimaan tappiota, vaan valmistaudumme jo seuraavaan peliin ja sen voittamiseen. Silloin tappio unohtuu nopeasti, Kuqi sanailee.

Pääset katsomaan sivuston ylälaidasta JJK:n videoiman koosteen ottelusta.