Juventus on juhlinut peräti neljästi peräjälkeen Italian liigamestaruutta, mutta konkarivahti Gianluigi Buffon näkee tulevan kauden haastavampana kuin pitkään aikaan.

Viime kaudella Juventus voitti sarjan seitsemällä pisteellä ja on vahvistanut ryhmäänsä monilla pelaajilla. Mutta samaa ovat tehneet kovimmat haastajatkin.

– Loputtomasti ei voi voittaa vaikka olisit vahvin ryhmä. Monet joukkueet ovat vahvistuneet Serie A:ssa ja ovat valmiita aloittamaan uuden aikakauden suurella intohimolla. Emme aliarvioi kovimpia haastajiamme, Buffon kommentoi Tuttosportille lähtökohtia viikonloppuna alkavaaan sarjaan.

– Siirtomarkkinoita katsottaessa AS Roma on joukkue, joka on eniten vahvistunut kesällä. Uskon myös, että AC Milan on vahva Sinisa Mihajlovicin uudessa komennossa, koska heillä ei ole europelejä taakkanaan.

Juventus kohtaa sarja-avauksessaan Udinesen kotikentällään lauantaina.