Atletico Madridin puolustuksen johtaja Diego Godin on tekemässä espanjalaislehti AS:n mukaan jatkosopimuksen. Uuden pestin on määrä olla voimassa vuoteen 2019 asti.

Puolustajalla oli kesällä myös mahdollisuus maisemanvaihtoon, kun elokuun alussa Manchester City oli valmis ostamaan 29-vuotiaan sopimuksestaan ulos ja tarjoamaan hänelle nykyistä suurempaa palkkaa. Manageri Manuel Pellegrini olisi tehnyt Godinista puolustuksensa johtajan.

Cityn paidassa vuosipalkka olisi ollut kuuden miljoonan euron tietämillä, eikä uusi jatkosopimuskaan nosta palkka näihin lukemiin Atleticossa. Atletico ei kuitenkaan ollut halukas myymään, eikä Godin ollut valmis lähtemään.

Sen sijaan uusi sopimus on määrä julkistaa piakkoin.

Atleticon paidassa Godin on ollut joukkueen kantavia voimia ja Diego Simeonen luottomies. Nyt voimassa oleva sopimus on vuoteen 2018 asti.