Liverpoolin viime kesänä jättänyt Steven Gerrard on kertonut seuran pyytäneen hänen apuaan monesti uusien pelaajien hankkimiseksi. Viimeisimpänä hän teki töitä Toni Kroosin ja Willianin hankkimiseksi ennen kuin miehet siirtyivät nykyisiin seuroihinsa Real Madridiin ja Chelseaan.

– Minulla oli epävirallinen rooli seuran pelaajahankinnoissa. Tehtävänäni oli pyrkiä suostuttelemaan tiettyjä huippupelaajia liittymään seuraan, Gerrard kertoo myöhemmin julkaistavassa elämäkerrassaan Daily Mailin mukaan.

– Sama rituaali toistui jokainen kesä. Seura kertoi kohteista ja pyysivät minua ottamaan heihin yhteyttä. He uskoivat minun kautta yhteydenotolla olevan parempi vaikutus.

Vuonna 2013 seuran kohde oli Willian. Gerrard kertoi, että laittoi aina tekstiviestin ennen puhelinkontaktia.

– Koin sen olevan kunnioittavampi tapa. Kerroin kuinka paljon ihailin häntä pelaajana ja että tiedän seurani olleen hänen agenttiinsa yhteydessä.

– Willianin kanssa kävimme sen saman keskustelun kuin aina ennenkin. Hän sanoi kuinka hieno olisia pelata kanssani, mutta hän muistutti muiden seurojen olevan kiinnostuneita, jotka pelasivat Mestarien liigaa.

Seuraavan kesänä kohteena oli juuri MM-kultaa Saksan kanssa voittanut Bayern-peluri Toni Kroos.

– Vuoden 2014 kohteemme oli naurettavan optimistinen. Brendan [Liverpool-luotsi Rodgers] pyysi minua ottamaan yhteyttä Toni Kroosiin. Tiesin Real Madridin olleen huhuissa mukana, joten tekstaaminenkin hänelle oli kiusallista.

– Jotkut maailman parhaista pelaajista osaavat olla myös erittäin kunnioittavia. Kroos ei saanut minua tuntemaan itseäni idiootiksi. Hän teki kuitenkin piakkoin sopimuksen Real Madridin kanssa. Vaihdoimme muutaman viestin ja toivotin hänelle onnea.