Crystal Palaceen vuoden alussa palannut Wilfried Zaha kertoi viihtyneensä parin vuoden takaisella Manchester United -jaksollaan huonosti, ja tunteneensa olonsa ajoittain masentuneeksi.

Vuonna 2013 niinikään Crystal Palacesta Unitediin siirtynyt 22-vuotias pelasi ManU:ssa vain muutaman cup- ja preseason-ottelun, ja oli yksityiselämäänsä sekä huonoa harjoitusmotivaatiota koskevien huhujen kohteena.

– Toisinaan olin masentunut. Päässäni pyöri monia asioita. Tiedän milloin pelaan huonosti, eikä minun tarvitse kuulla sitä silloin muilta ihmisiltä, laituri sanoi Goal-sivustolle.

– Olin hyvin itsekriittinen. Saan stressiä, jos epäonnistun, Zaha lisäsi.

Norsunluurannikolla syntynyt ja Englannissa kasvanut pelaaja joutuu yhä kuulemaan huhupuheita, jotka alkoivat Zahan lakattua saamasta peliaikaa silloiselta valmeltajalta Davis Moyesilta.

– Huhut alkoivat kun hän [Moyes] lakkasi peluuttamasta minua.

– Joko olin maannut David Moyesin tyttären kanssa tai minulla oli huono asenne.

– Todellisuudessa en ole ikinä edes tavannut häntä [Moyesin tytärtä]. Mutta nyt kun ihmiset näkevät minut, he ajattelevat: Wilfried Zaha, huono asenne.